Olen pitkään miettinyt, miksi nykyään vauraissa valtioissa ollaan niin onnettomia. Luulisi, että melko tasaiset elinolosuhteet ja vauraus toisivat onnea. Silti tuntuu, että asia on käänteisesti. Hyvinvointivaltion voisi nykyään selittää sanakirjassa lauseella "Vauras maa, pahoinvoivat ihmiset". Mistä tämä loppujen lopuksi johtuu?
Kääntelin päässäni eri teorioita ja sainkin muutamasta ajatuksesta kiinni. Lopulta päädyin yksinkertaiseen kysymykseen. Kysymykseen, jonka jokaisen pitäisi kysyä itseltään. Saatko sinä liikaa asioita? Loppujen lopuksi ehkä onnellisuus ei ole riippuvainen valtion vauraudesta, vaan päinvastoin. Kun me saamme hyvinvointivaltioissa paljon ja helposti se saa meidät onnettomiksi. Emme osaa arvostaa sitä, mitä meillä on, koska kaikki tuodaan eteemme kultareunuksisella posliinilautasella. Tietenkin tiedän, että valtiomme ei ole täydellinen ja monia puutteita on. Kuitenkin jos tarkastelemme todella asiaa, kyllä se on niin, että saamme asioita liian helposti ja liian paljon.
Mitä siis tehdä asialle, jonka olemassaoloa ei edes voida konkreettisesti todistaa? Mielestäni jokaisen ihmisen olisi aika pysähtyä elämässä ja hengittää syvään. Katsoa maailmaa ja miettiä, mitä sinulla on ja mikä loppujen lopuksi tekee sinun olosta onnettoman. Onko sinulla oikeasti tarpeita vai ainoastaan haluja? Tarvitseeko ihminen todella hienon uuden auton tai ison omakotitalon ollakseen onnellinen? Yleisemmin vastaus on ei, mutta houkutusta on vaikea vastustaa. Kun omistamme kaikkea, on myös vaikea olla tyytyväinen siihen. Jos ei ole koskaan tavannut varjopuolta elämästä, pitää omaa elämäänsä itsestäänselvyytenä. Tosihan on, että oikeasti Suomessa kuka tahansa voi olla työtön, rahaton, köyhä (miten sen näkee, miten tahtoo ilmaista) ja todella omistaa ei mitään. Harvemmin vain kukaan keskivertoluokan tai korkeamman luokan ihminen jää ajattelemaan sitä. Mutta mitä sinä tekisit, jos menettäisit kaiken?
Tietenkin voimme palata miettimään sitä menetätkö todella kaiken, jos menetät työsi ja parisuhteesi esimerkkinä. Nykyään valtiolta saa monia eri tukia ja apuja pahimman vaaran uhatessa. Ehkä avut tuntuvat surkeilta ja huonolaatuisilta, mutta sentään valtio tarjoaa avuja joilla pääsee eteenpäin. Toki voimme myös ajatella, eihän valtio niitä avuja anna, vaan ihmiset verotuloistaan. Toki voit kiertää tämän ja olla laiska, muita hyväksi käyttävä ja selkärangaton ihminen, joka ei edes yritä hakea töitä. Aina töitä ei voi saada ja kontrolli voi kadota elämästä tahtomattaan. Mutta jos ei yritä mennä eteenpäin, se ei ole silloin kenenkään muun kuin sinun vikasi.
Jos palaamme takaisin tuohon sanaan verotulot. Jos nyt ajattelemme, että olet tavallinen, työssäkäyvä, hyvän moraalin (jokainen voi miettiä, mitä hyvällä moraalilla tarkoitan) omaava persoona ja menetät suunilleen kaiken. Huomaatkin, että et putoa täysin tyhjän päälle. Kuten monissa, lukemattomissa maissa tapahtuisi. Sinulla pohja, josta ponnahtaa ylös. Onko sinulla siis tässä vaiheeessa ei mitään vai paljon?
Mielestäni nykyisessä yhteiskuntamallissa on liian helppo asua. Valitamme lopuksi pienistä asioista, joskus ehkä isommistakin, mutta loppujen lopuksi emme ole niin huonossa asemassa. Joskus tuntuu kurjalta, joskus ahdistaa, mutta kuitenkin elämme hyvinvointivaltiossa. Kaikki asiat eivät voi mennä mielesi mukaan ja hyvä niin, koska olisit entistä onnettomampi. Et ehkä voi ymmärtää, millaista olisi elää jossain kurjassa paikassa, mutta voisit miettiä, mitä sinulla on. En käske sinun verrata itseäsi kehitysmaan ihmisiin, toisin kuin eräät tekisivät. Sehän on täysin eri asia, koska elämme aivan eri tasossa heihin nähden. Vaan käsken sinut haastamaan itsesi ja asettamaan mielesi erään kysymyksen ääreen. Onko sinulla paljon, ei mitään vai liikaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti