Mitä on intohimoinen rakkaus

 

 Luulin vielä vähän aika sitten, että käsitettä rakkaus ei ole. Parisuhde- ja perheväkivaltaa läpi käyneenä ihmisenä kuvittelin sanan rakkauden olevan vain keksitty asia. Joskus jopa syvennyin ja mietin asiaa tarkemmin, jolloin päädyin tulokseen, että kukaan ei voi rakastaa minua. Eihän se ole normaalia, että nuori nainen ei ole elämänsä kokenut minkäänlaista rakkautta. Ei perheen sisällä, eikä sen ulkopuolella. Ajattelin pitkään, että olen liian epämuodostunut ollakseni hyväksytty ja rakastettu. Kunnes tapasin erään miehen, johon rakastuin ensisilmäyksellä.

    Moni luulee, että on rakastunut jotakuta, mutta huomaakin suhteen päätyttyä, että se ei ollut rakkautta. Miksi edes suhde päättyisi, jos väite "Rakkaus on ikuista" pitäisi paikkaansa? Rakkautta on vaikea määritellä, sitä on vaikea muotoilla, koska jokainen kokee sen eri tavalla. Joku voi ajatella, että pieni ystävällinen ele toiselle on rakastamista. Toinen taas vaatii isoja asioita rakkauden eteen. Esimerkiksi toisen täytyy käydä kuolinvuoteella ennen kuin voi sanoa rakastavansa toiseen (siis siinä tapauksessa, jos sairaudesta päästään yli). Jotkut eivät pysty sanomaan sitä ääneen, toiset taas julistavat sitä kovaan ääneen. Mutta mitä se rakkaus on?

    Voin kertoa sen, miten itse koen rakkauden. Mielestäni rakkaus on sitä, joka tulee luonnostaan. Jota ei pidä etsiä, jonka eteen ei pidä tehdä töitä. Rakkauden voi löytää sellaisesta paikasta tai ihmisestä, jossa tuntee olonsa hyväksi. Eikä sillä ole väliä, milloin voi sanoa rakastavansa toista, koska jos toista rakastaa aidosti, sen huomaa niin sanotusti ensimmäisellä hetkellä. Tiesin heti ensimmäisistä kommenteista (tapasimme siis netissä), että poikaystävässäni on jotain erityistä. Tunsin heti oloni lämpimäksi, turvalliseksi ja onnelliseksi. Tunteita, jotka olivat vieraita. Tunteita, joita en ollut kokenut, mutta jotka osasin nimetä heti. Kun ensimmäisen kerran niin sanotusti laitoin vihjailevan kommentin, tiesin hänen olevan se oikea minulle. Se tunne on vain vahvistunut koko suhteemme ajan. Jo ensi viikoilla tiesin rakastavani häntä. Kun vihdoin tapasimme kuukauden jälkeen rakkauteni häntä kohtaan voimistui entisestään. Hänen kanssaan minulla on hyvä olla. Voin olla täysin oma itseni, tehdä mitä haluan ja sanoa, mitä tahdon. Minun ei tarvitse peitellä itseäni tai esittää jotakin muuta. Olen vihdoin löytänyt sen "puuttuvan palasen". Silti, niin kliseistä kuin se on, en osaa pukea rakkauttani häntä kohtaan sanoiksi. Koska se on niin voimakasta ja uskomatonta. Jotain, joka kestää ikuisuuden.

    Monet, jotka lukivat äskeisen kappaleen, miettivät nauraen, kuinka tyhmä olen. Tiedän sen, koska itse olin joskus samanlainen. Toiset taas osaavat samaistua sanoihin ja tietävät, että he ovat kokeneet rakkauden. Ne, jotka nauravat sanoilleni, eivät ole koskaan löytänyt rakastettuaan. Ainakin se on oma näkemykseni asiaan, koska jos en ollut ennen rakastanut ketään tai saanut rakkautta, niin miksi se tällä kertaa tulisi niin luonnollisesti. Kuitenkin rakkautta ei pidä etsiä, jos se ei tule itsestään, sinua ja kumppaniasi ei ole tarkoitettu yhteen. Toki käsityksesi rakkaudesta voi olla arkisempaa, ei niin intohimoista ja yksinkertaisempaa. En kiellä sitä. Myös myönnän sen, että rakkauteni poikaystävääni tulee muuttumaan, mutta kuitenkin vain siinä mielessä, että se on vahvempaa.

    Rakkaus tulee, jos on tullakseen, eikä sitä voi pakottaa. Kun löytää sen oikean, sen tietää jo ensimmäisistä hetkistä lähtien. Jokainen käsittää rakkauden eri tavalla, mutta jos se on todellista, on sen sisältö samanlaista. Toiset, jotka eivät siihen usko, eivät ole vielä löytänyt kumppaniaan. Mutta jokaisella on joku, vaikka kaikki eivät omaa elämänkumppaniaan koskaan löydäkkään.