Onko maailmassa enää maalaisjärkeä vai onko tämä käsite hävinnyt kokonaan kemikaalihuuruisen maailman alle?
Mitä enemmän maailmaa katselen, sitä varmemmaksi tulen siitä, että ihmiset tyhmenevät päivä päivältä. Kukaan ei tunnu enää käyttävän omia aivojaan ajattelemiseen ja työpaikat ovat täynnä uusavuttomia ihmisiä. Mihin katosi käsite maalaisjärki? Ei tarvitse olla ydinfyysikko tietääkseen, miten esimerkiksi kahvinkeitin pistetään päälle.
Onko nykyinen yhteiskuntamalli tehnyt ihmisistä liian laiskoja, kun he eivät jaksa edes ajatella? Tulen kokoajan varmemmaksi siitä, että loppujen lopuksi ihmiskunta kuolee tyhmyyden takia, ei jonkun luonnonkatastrofin tai muun sellaisen johdosta. Nykyään ihmisiltä ei edes löydy halua ajatella tai miettiä asioita. Joko he olettavat muiden tekevän sen heidän puolesta tai he googlettavat. Mutta mitä tapahtuu, kun kaikki ajattelevat näin? Loppujen lopuksi, ei ole ketään joka laittaisi tietoa nettiin, jotta ihmiset voisivat googlettaa.
Mielestäni yksi suuri syy sille, miksi ihmiset ovat lopettaneet maalaisjärjen käytön, on se että maailmassa on liian paljon apuvälineitä ja elektroniikkaa. Kun lapsi sanoo ensimmäisen sanan, hänet istutetaan television eteen ja käsketään katsomaan lastenohjelmia. Myöhemmin tulevat kuvioon pelikoneet, kännykät, tietokoneet... Tämä onkin syy sille, miksi ihmisten mielikuvitus on kuolemassa ja maalaisjärjellekkin saa sanoa hyvästit. Kun pienestä lapsesta pitäen opetetaan, että elektroniikka on vastaus kaikelle, ei ihmiset tulevaisuudessa edes ymmärrä, että omaa ajattelukykyäkin voi käyttää.
Ratkaisu pulmaan olisi siis hyvin yksinkertainen, vaikkei ehkä helpoin toteuttaa. Heti alusta asti lapsille pitäisi antaa mahdollisuuksia miettiä ja ajatella asioita. Heille pitäisi tarjota erinäisiä vaihtoehtoja. Elektroniikkalaitteiden käyttöä pitäisi valvoa tai se pitäisi kieltää kokonaan alle 9 vuotiailta. Vanhempien pitäisi ryhdistäytyä, ottaa itseään niskasta kiinni. He, jos ketkä pystyvät muuttamaan seuraavien sukupolvien ajattelumallia. Jos vanhemmat opettaisivat lapsilleen enemmän, käskisivät heitä ajattelemaan omilla aivoillaan, olisivat asiat hyvällä mallilla. Sen sijaan, monet vanhemmat työntävät lapsensa kouraan ties minkälaisia elektroniikkavälineitä ja käskevät leikkivän niillä.
Nyt, jos koskaan on aika miettiä käsitettä maalaisjärki! Haluatko sinä nähdä tulevaisuudessa uusavuttomia nuoria aikuisia vai olisiko hienompaa nähdä ihmisiä, joiden puolesta ei tarvitse hävetä? Asiat ovat lipuneet väärään suuntaan viimeisten vuosien ajan, mutta olemme kuitenkin vasta alkutaipaleella. Nyt voisimme vielä muuttaa asioita, myöhemmin se voi olla mahdotonta.
On mukavaa nähdä aina välistä tällaisia blogeja, jotka perustuvat pohtimiselle esimerkiksi ostosten sijaan. Ymmärsinkin tekstisi pointin, mutta se sisälsi aika rankkaa yleistämistä: "Onko nykyinen yhteiskunta malli tehnyt ihmisistä liian laiskoja, kun he eivät jaksa edes ajatella? " "Nykyään ihmisiltä ei edes löydy halua ajatella tai miettiä asioita." En itse ainakaan uskaltaisi ihan näin rankasti kärjistää ilmeisesti tapausesimerkkien perusteella. Olisi ollutkin mielenkiintoista myös tietää, perustuvatko väitteesi vain omiin kokemuksiisi vai joihinkin faktoihin.
VastaaPoistaTarkoitukseni ei ole blogisi mollaaminen. Halusin vain antaa sinulle rakentavaa palautetta, jotta voit kehittyä siinä, mitä teet. Hyvä kuitenkin, että kirjoittelet tällaisia, sillä se kehittää myös omaa ajatteluasi relativistisempaan suuntaan. :)
Kiitos kommentistani. Tapani lähestyä ihmisiä ehkä onkin hieman aggressiivinen ja hyökkäävä, joka toisista voi tosiaankan tuoda hieman painostavan tunteen. Olen kuitenki iloinen palautteestasi ja yritän miettiä tuota puolta, miten voisin ilmaista asiat paremmin. Kiitos vielä kerran.
PoistaHmm. Toivottavasti mun vastaukseni ei kuulosta kamalan kriittiselta, silla haluan vain tuoda omaa nakokantaani esille.
VastaaPoistaOon samaa mielta siita, etta elektroniikkaa kaytetaan liikaa "lapsenvahtina." Etta nuorten lasten ei pitaisi kayttaa koko aikaansa vain sen puhelimen tai pelien parissa. Mutta minusta nykyteknologia on antanut ihmisille vallan kayttaa sita omaa jarkeaan, eika ole vahentanyt ns. maalaisjarkea. Tyhmia ihmisia on ollut aina. Kaikki riippuu ihan siita, miten ihmiset kayttavat elektroniikkaa. Tietoa loytyy vaikka milla mitalla ja kaikilla on siihen oikeus paasta kasiksi. Ennen tieto tuli ihmisille television tai sanomalehtien kautta, mika on aina kovin yksipuoleista. Koulukirjatkaan eivat ole aina puolueettomia.
Teknologialla oli suuri osa esim. Egyptin vallankumouksessa, missa Twitter ja Anonymous olivat suuria tekijoita. Internet on antanut samanhenkisille ihmisille mahdollisuuden loytaa toisensa pitkienkin valimatkojen paasta. Nykyteknologia myos mahdollistaa sen, etta ihmiset voivat opetella itse miten tehda jotain, eivatka joudu aina kaymaan kursseilla tai toisen opettamana. Kaiken tarvitsemansa tiedon saa netin kautta ja itse tekemalla. Oon itse oppinut vaikka mita, esimerkiksi kielia, jo pienesta pitaen juurikin sen "elektroniikan" parissa. Opin kyseenalaistamaan asioita ja etsimaan itse tietoa ennen kuin uskon jonkun vaitteen, minka olen esimerkiksi lehdesta lukenut. Ennenvanhaan ei ollut sita vaihtoehtoa, ainakaan nain helposti saatavilla.
Mutta oikein hyvaa ja mielenkiintoista pohdiskelua. :)
Toki asian voi myös nähdä tällä kautta ja en täysin kiistä, etteikö elektroniikalla olisi jotain hyötyä tässä maailmassa. Vaikka näkökantani näytti olevan täysin jyrkästi kieltävä. Kuitenkaan en usko lastenohjelmien tai tietokonepelien tms kehittävän lapsen omatoimista ajattelukykyä. Varsinkin kun olen nähnyt, millaisia ne on. Peleissä ei tarvitse ajatella paljoa ollenkaan. Tietty riippuu pelistä, mutta monet lapset turhautuvat, jos pelissä pitää ajatella liikaa. Tokihan jos turhaa elektroniikkaa ei voi poistaa, voisi sitä muovata/korvata. Entä jos kehiteltäisiin jotain elektroniikkaa, joka kehittäisi lapsen mielikuvitusta ja omatoimista ajattelukykyä?
Poista